Seuraava Puula-lehti (5/2024) on lähdössä näinä päivinä painosta, joten uutta lukemista odotellessa voi nautiskella alkupalaksi vaikkapa puulankauriin kylkiäisiä.
Puulankauris ei poikkea zoologisesti oikeastaan mitenkään suurelle yleisölle tutummasta metsäkauriista (Capreolus capreolus) muuten kuin siinä, että puulankauris on puljannut lajitovereistaan poiketen puulankirkkaissa vesissä.
Täten mikä tahansa metsäkauris voi vihkiytyä puulankauriiksi kastautumalla Puulaan, mikä ei tee siitä millään muodoin muita metsäkauriita ylevämpää eikä alevampaa. Puulankauriiseen liittyy ainoastaan tietynlaista kotiseuturomanttista semantiikkaa.
Juttu jatkuu kauriin turvan osoittamassa suunnassa.
Puhtaus on Puulan ruokaa
Puulankauriin kulinaristinen nautinta – kohtuuden rajoihin asti aina ekologinen ja eettinen vaihtoehto – tulee suorittaa puhtain hampain ja pestyin suin, etteivät mätiset huulet tai muuten vain likainen purenta pääse pilaamaan makuelämystä huonolaatuisilla bakteereilla.
Ensin puulankauris, kaadettuna totta kai, riisutaan suolistuksen jälkeen turkistaan ja paloitellaan. Riiputtaminen mureuttaisi tunnetusti lihaksia, mutta kaikilla sivistyneilläään Puulan ranta- tai saariasukkailla ei ole kotioloissaan ilmavaa kellaria tahi muuta ideaalista kylmiötä, jonka keskilämpötila pysyttelisi kahdeksan celsiusasteen alapuolella, putoamatta kuitenkaan pakkaselle.
Lähes kaikki liha on parhaimmillaan – ainakin laskennallisen enemmistön mukaan – tuoreena, ilman pakkasukon jäädyttävää vaikutusta. Nykyaikana syötäväksi suunniteltuja lihaksia kuitenkin säilötään usein pakastamiin myöhempää atrioimista varten.
Tällä kertaa kauriin vähärasvaiset kyljet ohjattiin kuitenkin puuliiteristä suoraan sähköuunin uumeniin. Mutta ei ihan sellaisenaan, vaan kevyellä hunaja-öljy-rosmariini-omenaviinietikka-suola-mustapippuri-marinaadilla voideltuna.
Edellä mainittujen ainesten määristä ja mittasuhteista ei ole sen tarkempaa tietoa. Ainesosia oli kuitenkin sopivasti, sitä todistivat kolmen rahvaan ruokailijan ihastuneet parkaisut, kuten myöhemmin tullaan korostamaan.
Rosenlew-merkkisen sähköuunin lämpökytkin säädettiin kauriin kyljille sopivaan 125 celsiusasteen. Ja tuossa oletetussa lämmössä kyljet saivat paistatella uunin kelmeässä valossa reilut kaksi tuntia, ohuen ohuen alumiinifolion toimiessa lokoisat päiväunet takaavana vällynä.
Saattoi olla, että kaksituntisen aikana kauriin kyljet kääntyivät muutaman kerran ympäri marinaadisudin kevyen sipaisun tuudittamana.
Ja lopuksi, kun uunista leijaili jo vastustamaton lihasnautinnan tuoksu, väännettiin uunin lämpökytkin 225 celsiusasteeseen. Mutta vain hetkeksi.
Onhan nimittäin niin, että jokainen uuni on yksilö, jonka käyttäytymiseen ja mielenoikkuihin vaikuttavat niin avaruudelliset energiavärähtelyt kuin äiti Maan magneettiset metkut. Tällä huomautuksella korostetaan sitä, ettei vieraiden eikä etenkään tuntemattomien rustaamiin ruoka- ja lääkeresepteihin pidä suhtautua kuin jumalilta saatuihin totuuksiin. Vaan kokin kuin kokin tulee aina olla hereillä. Sekä uunin että syötäväksi tarkoitettujen kylkiäisten suhteen.
Juttu jatkuu kauriin kylkiäisten alla.
Loppu hyvin, kaikki hyvin
Nuoren kaurispukin vähärasvaiset kyljet ravitsivat herkkusuista perhettä tuottaen suuria onnen ja autuuden tuntemuksia, jotka purkautuivat ruokailun yhteydessä lukuisina haltioituneina huudahduksina ja liikuttuneina murahduksina (”Onpa herkullista!”, ”Tämä on suorastaan taivaallista…”)
Niin ne luonnonlait toimivat.
Onhan ihminen – sekasyöjän purukaluilla varusteltu hyväkäs – teknologisesti kehittyneenä kädellisenä kohonnut (tai korotettu) ravintoketjun huipulle. Ja tässä asemassa hän syö puolivapaissa valtioissa sitä, mitä eteensä milloinkin valikoi.
Kenties myös päiväkodeissa ja viimeistään kouluissa olisi opeteltava teurastamista ja perkaamista sekä juuresten ja rehulehtien viljelyä, ettei ihmispoloinen vieraantuisi liikaa verisistä ja multaisista juuristaan.
PUULA KAYAK 