Melojan paratiisi: Puulan opastetut melontamatkat

Monimuotoinen Puula tarjoaa lukemattomia mahdollisuuksia niin lyhyemmille kuin pidemmillekin melontaretkille. Mosaiikkimainen Puula koostuu suojaisista latvavesistä, suurista selkävesistä ja labyrinttimaisista saaristoista – yli 1700 saaresta. Neljän kunnan alueella lainehtiva järvi on laskutavasta riippuen Suomen 10. tai 13. suurin.

Melojien tukena ja turvana Puulalta löytyy pitkälti yli kymmenen retkisatamaa. Varustelutasoltaan vaihtelevissa retkisatamissa on tulipaikat, puuliiterit ja useimmiten myös ulkohuussit. Keski-Puulalla retkisatamat sijaitsevat 3–5 kilometrin päässä toisistaan, mikä mukavoittaa melontamatkailua.

Puula Kayakin opastetut melontaretket ja -matkat suunnitellaan ja toteutetaan melojien toiveiden mukaisesti. Retkikajakkimme ovat merikelpoisia – vakaita ja turvallisia kovemmassakin aallokossa. Jokaisessa kajakissa on vähintään kaksi tavarasäiliötä, joihin pakata vesitiiviisti vaikka viikon eväät.

Latvavesillä ja suojaisissa saaristoissa on aloittelijan turvallista tutustua melomisen mukavuuteen ja kuikkaperspektiivin kauneuteen. Ja kirkkaan karulla Keski-Puulalla voi kokea yhä erämaajärvielämyksiä. Puulan autiudessa on helppo muistaa inhimillinen pienuutensa.

Alla esimerkkejä Puula Kayakin opastetuista melontamatkoista:

Leppoisa parin tunnin melontaretki
Hinta 40 euroa / hlö
4–10 melojaa

Tämä on tuttavallinen tapa tutustua melomisen mukavuuteen ja kuikkaperspektiivin kauneuteen. Sopii aloittelijoille ja melomisen kanssa tuttavuutta tekeville.

Melontamatkan pituus riippuu täysin melojista, säästä ja toiveista. Yksi evästauko. Kokonaiskesto 3–4 tuntia.

Rauhallinen puolen päivän melontaretki
Hinta 65 euroa / hlö
4–10 melojaa

Rauhallisesti meloen on aikaa ihastella ja ihmetellä Puulan kauneutta. Saaristot tarjoavat suojaisia reittejä, joten puolen päivän rauhallinen retki sopii myös aloittelijoille. Maisemat vaihtuvat huomaamatta, tai sitten eivät. Kiire ei ole. Tärkeintä on luonnon ja mielen rauha.

Melontamatkan pituus riippuu melojista, säästä ja toiveista. Evästaukoja tarpeen mukaan (2–3 kpl). Retken kesto 5–7 tuntia.

Rento yhden päivän kajakkiretki
Hinta 90 euroa / hlö
4–10 melojaa

Eroa edelliseen on vain retken kestolla. Koko päivän järvinautinto melotaan rennosti suojaisissa saaristoissa ja/tai latvavesillä, joten tämäkin vaihtoehto sopii kohtalaisen peruskunnon omaaville aloittelijoille. Liikkeelle lähdetään klo 9:00 aikoihin, ja rantaan palataan joskus iltasella.

Melontamatkaa saattaa kertyä 15–25 km riippuen jälleen säästä, melojista ja muista muuttujista. Evästaukoja tarpeen mukaan (3–4 kpl). Retken kesto 9–12 tuntia.

Reipas koko päivän melontaretki
Hinta 90 euroa / hlö
4–10 melojaa

Joskus meloessa innostuu melomaan. Joskus myös tuuli ja aallokko saattavat siihen pakottaa. Koko päivän reippailu vaatii kohtalaista peruskuntoa ja mielellään aiempaa melontakokemusta. Reitti mutkittelee suurimmaksi osaksi saaristojen suojissa, joten suuria selkävesiä ei ole pakko ylittää – etenkään, jos sää on epävakaa.

Melontamatkan pituus riippuu monista muuttujista, säästä ja melojien toiveista. Matkaa saattaa kertyä 20–30 km. Evästaukoja tarpeen mukaan (3–4 kpl). Retken kesto 9–12 tuntia.

Haastava koko päivän melontamatka
Hinta 90 euroa / hlö
4–10 melojaa

Sopii lähinnä hyväkuntoisille ja aiempaa melontakokemusta omaaville, ei aloittelijoille eikä huonokuntoisille. Päivän kuluessa melotaan säästä ja muista muuttujista riippuen 40–55 km. Joko kahdella tai kolmella evästauolla. Matkan kesto 10–12 tuntia.

Kahden päivän ja yhden yön melontaretki
Hinta 180 euroa / hlö
4–10 melojaa

Lähtö aamusella, paluu seuraavana iltana. Taukoja pidetään tarpeen mukaan. Yövytään retkisatamassa, ja jollei metsäpalovaroitus kiellä avotulen tekoa, iltanuotiolla saatetaan tarinoida yhtä jos toista Puulan luonnosta, historiasta, persoonista ja erikoisuuksista. Tämä on todellista luonto- ja kulttuurimatkailua. Melontamatkaa kertyy sen verran kuin kertyy. Ehkä 50 km, kenties 80 km.

Kolmen päivän ja kahden yön melontamatka
Hinta 270 euroa / hlö
4–10 melojaa

Lähtö aamulla, paluu parin päivän päästä. Taukoja pidetään tarpeen mukaan. Ensimmäinen yö nukutaan retkisatamassa, toinen kenties toisessa. Ja mikäli metsäpalovaroitus ei estä tekemästä avotulta, iltanuotiolla tarinoidaan taas Puulan luonnosta, historiasta, persoonista ja erikoisuuksista. Melontamatkaa kertyy sen verran kuin kertyy, todennäköisesti 80–120 km.

Lisäpalvelut, satamat ja ravintolat

Melontaretkiin ja -matkoihin voidaan sisällyttää muutakin ohjelmaa, muun muassa äänimaljakylpyjä (30 EUR / hlö), luontojoogaa (30 EUR / hlö), ohjattua meditaatiota (30 EUR / hlö), vierailuita saarten luontokohteisiin sekä Röllin salaiseen metsämajaan.

Melomaan lähdetään Puula Kayakin kotisatamasta, joko Kärräinniemestä (Mannilantie 623, Kangasniemi) tai Simpiänniemen Kukkarohiekasta (Simpiäntie 45, Kangasniemi). Retkelle voidaan startata myös Kesäravintola Puulaakista (Satamatie 18, Kangasniemi) tai jostain muusta sopivasta paikasta.

Päätepisteeksi voidaan valita muukin kuin lähtösatama joko Kangasniemen, Hirvensalmen, Otavan (Mikkelin) tai Joutsan puolelta. Tarvittaessa lähtöpisteeseen palataan tilataksilla.

Melojia ruokkivat pitkin kesää myös melontaretkien jälkeen Kesäravintola Puulaaki ja Kärräinniemen Kievari.

Info & varaukset

Varaa kesän ikimuistoisin melontamatkasi tai kysy lisää.

Samuli Arkko
040 645 9923
samuli.arkko at gmail.com

Hinnasto voimassa toistaiseksi. Puula Kayak pidättää oikeuden muuttaa hintoja.