PUULA

Vuoden viimeinen Puula viihtyi painotalossa kuusi päivää oletettua kauemmin. Sekä kolme kummallista päivää Postissa, joten lehdet saapuivat Puulalle vasta äsken myyntipisteeseen jaettavaksi. Toivottavasti tilaajat saavat omansa mahdollisimman pian.

Uusimman Puulan pääkirjoituksessa (s. 4) katsotaan peiliin ja toivotaan kuplan puhkeamista. Pääkirjoituksessa muistellaan kokemusta vedettömästä järvestä, joka ei edes ollut järvi, ja pohditaan myös vedettömän Puulan mahdollisuutta, vaikka vitsailu vesien ja järvien kauppaamisesta onkin mautonta, kuten tarinassa todetaan.

Artikkelissa ”Aina liikaa tai liian vähän” (s. 5–8) tutkitaan Puulan pinnankorkeuden vaihteluita kuluneena vuonna ja aiemminkin. Sekä vaihteluun vaikuttavia tekijöitä nyt ja tulevaisuudessa. Joutaisiko tänä vuonna 60 vuotta täyttänyt Puulan säännöstelylupa jo eläkkeelle? Ja millainen jonain päivänä päivittyvästä säännöstelyluvasta mahtaa tulla?

Entä mikä ihme oli Etelä-Savon elyssä ja YLE:llä puhuttu Puulan kevättulva – vai tulviko Puula tänäkään vuonna muualla kuin virastojen millimetritilastoissa?

Puulan pinnankorkeuden vaihteluita ja järvien katoamisia kannattaa pohtia myös laajemmin kuin vain yhden järven näkökulmasta, uskoipa lukija antroposeeniin tai ei (s. 9–11). Tuohon tutkijoiden kiistelemään ilmiöön, joka on joidenkin mielestä jo täällä, mutta toisten mielestä vasta tulossa.

Mutta mikä on antroposeeni?

Kuva H. S. Arkko

Satumetsä ja veden taju

Mitä tutkimussukeltaja N. Nappu teki Pohjois-Puulan Satumetsässä (s.12–18)?

Tässä utuisen kauniisti kuvitetussa sekä rennon letkeästi kerrotussa artikkelissa tutustutaan meribiologiin, josta tuli luontorakkauden, sattumusten ja kutsumuksen ansiosta luonnonsuojelija.

Millaista on olla työkseen luonnonsuojelija Suomessa, tässä luontoihmisiksi itseään kutsuvien härmäläisten maassa, missä vanhoja puita löytää helpommin Helsingistä kuin Puulan rannalta? Miten laajasti koulutettu ja kotimaataan paljon kolunnut ammattiluonnonsuojelija näkee luonnonmukaisen metsän merkityksen vesistöjen, kuten Puulan, kannalta?

Entä mitä Puula merkitsee Olli Rehnille (s. 20–24), Suomen Pankin pääjohtajalle, joka näki Sipilän hallituksen hetkellisenä elinkeinoministerinä Talvivaaran ympäristötuhot ja kaivosyhtiön konkurssista koituneet haasteet?

Kansanedustajana, europarlamentaarikkona ja komissaarina työskennellyt Rehn tiedetään talousmieheksi, mutta yhtä lailla luontoa suojelevan Pro Kuusamon jäseneksi. Rehnin mukaan elinkeinotoiminnan tulee olla ympäristön kannalta kestävää, eikä Puulan ja Saimaan kaltaisilla alueilla pidä ottaa minkäänlaista riskiä ympäristön suhteen.

Tajuaako suomalainen siis veden (s. 26–27) – kuten Suomen ympäristökeskuksen tutkija Kati Pitkäsen haastattelussa kysytään. Kysymyksen voi jokainen esittää myös itselleen. Jos ei muuten, niin retorisesti.

Kuva Doc Arkko

Saaren tytön tarina ja Otteita salaisesta rospuuttopäiväkirjasta

Liki kymmensivuinen ”Saaren tytön tarina” (s. 28–37) on poeettinen henkilökuva eräästä naisesta, saaressa syntyneestä ja saaressa liki ympäri vuoden viettävästä. Muistellessaan menneitä hän kuljettaa lukijaa entisaikain saarelaisten arkeen, kenties hivenen toisenlaiseen kuin se, mitä valtaenemmistö nykypäivänä elelee.

Puulan kahdesta suuresta muodonmuutoksesta toinen on ”Aina yhtä hyinen juttu” (s 38–41). Puulan jokatalvista jäätymistä voisi pitää yksinkertaisena tapahtumana, mutta kun asiaa setvitään viiden asiantuntijan avustuksella, paljastuu jäätyminen hivenen monipolvisemmaksi prosessiksi, jossa voi olla monta muuttujaa ja mutkaa matkassa.

Sivuilla 42–44 tarjoillaan ”Otteita salaisesta rospuuttopäiväkirjasta”, pätkiä aikaisemmin julkaisemattomasta kirjallisuushistoriallisesta helmestä, joka sai syntynsä loppuvuonna 2011, kun lintuharrastaja Tuomas Manninen alkoi pitää päiväkirjaa Puulan jäätymisestä. Ja missäpä muualla kuin Kotavuoressa.

Kuva Saaren tytön arkisto

Otava-trilogia ja ensikosketuksia Susiniemessä

Entä miten kolumbialaiseen uneen ujutettu jumalten viesti (s. 45–46) lennättää lukijan tropiikista takaisin Puulalle – kuukauden mittaiseen hiljaisuuteen taivaallisen karhun mysteeriä kummastelemaan?

Otava-trilogiassa (s. 45–49) kaksi maallikkoa ja yksi tähtitieteilijä pohtivat Puulan kaakkoisimman nurkkauksen mytologisia, etymologisia ja tähtitieteellisiä ulottuvuuksia. Luettuasi Otava-trilogian saatat nähdä tähtitaivaan ja Puulan toisin.

Susiniemi kestää isältä pojalle. Ja kauemminkin. Niin ikään Kaakkois-Puulalla sijaitseva niemi tarjosi ensikosketuksen Puulaan sekä Markus Purovirralle että hänen pojalleen. Kun runoilija muistelee nimikkopalstallaan (s. 50) menneitä proosan keinoin, palaa hänen mieleensä jotain jo unohtunutta.

Vuoden viimeinen Puula on puulamainen sekoitus tiedettä ja taidetta, ympäristöasiaa ja henkilökuvia. Sivuja numerossa on 52 ja hintaa 5,90. Lehden löydät 16 myyntipisteestä ympäri Puulan, ja tilaajat saavat Puulansa posteljoonilta suoraan kotiinsa.