Tutkimuksen ja kalastuksen synergiaa: dosentti Timo J. Marjomäki ja 40 vuotta muikkututkimusta

Posted by

·

Eteläpohjalainen hydrobiologian opiskelija sai 1980-luvun alussa tarjouksen. Se koski järveä, josta hän ei ollut koskaan kullutkaan. Noin 60 puulalaisen nuottakalastajan haastattelut tarjosivat luonnontieteilijälle ikimuistoisen kulttuurikylvetyksen. Tutkimusmatka jatkuu edelleen.

Timo J. Marjomäki on useimmille Puula-fanaatikoille tuttu nimi. Ja kenties myös tuttu naama muutamilta Puula-forumeilta, missä hän on käynyt puhumassa Puulan muikusta.

Moni Puula-fanaatikko lienee myös lueskellut Marjomäen tutkimuksia ja kirjoituksia hänen ylläpitämältään Puula-info-sivustolta. Lisäksi työkseen Puulan muikkua pyytäneet kalastajat ovat lähettäneet vuosien saatossa tietoja päivittäisistä pyyntiponnistuksista ja saaliista Marjomäelle Jyväskylän yliopistoon, mistä kalastustilastoja on lähetetty aina aikanaan Puulan osakaskunnille päätöksenteon tueksi.

Nyt kun Marjomäellä on takanaan 40 vuotta muikkututkimusta, on moni Puulan muikkukannan tilasta kiinnostunut miettinyt, että mitähän Marjomäen jälkeen Puulan muikun tutkimukselle tapahtuu. Tokkopa yliopistoon toista Timoa enää ilmestyy.

Tässä numerossa – ja sen ainoassa, liki koko numeron mittaiseksi venähtäneessä artikkelissa – raapaistaan pintapuolisesti Marjomäen muikkututkimuksen historiaa, mutta ei pelkän juhlavuoden takia.

Tietoa voidaan saada monin tavoin, tieteellinen tutkimus on yksi mahdollisuus, vaikka joskus totuus tiedosta voi olla toinen.


Eteläpohjalainen Timo J. Marjomäki hakeutui vuonna 1981 Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan hydrobiologiaa osittain kalastusharrastuksensa innoittamana. Kotiseudulla kalastusmahdollisuudet olivat vähäiset. Mutta täysin toisenlainen, huomattavasti vetisempi maailma aukeni yliopistokaupungin ympäristössä. Lue artikkeli loppuun painetusta Puulasta 4/2024.

Doc Arkko avatar

About the author